Sisälläni asuu neiti, joka tykkää laittautua nätiksi. Valitettavasti kovempaan ääneen pääsee aina se pragmaattinen käytännön ihminen, joka ei halua näyttää koipeaan kun sukkahousuissa on kuitenkin reikä ja reidessä sänki. Myöskään kadulla liukastelu korkokengillä ei tule kysymykseen: eihän niillä pääse edes kunnolla juoksemaan ratikkaa kiinni.
Olenkin panostanut helppoihin nättiytymiskeinoihin. Kävin tänään työtehtävissä Helsingin Vintage-messuilla, mutta kun työt oli tehty, lähetin mieheni/kuvaajani kotiin ja kiersin kojut vielä kerran. Mukaan tarttui muutama kaunis, persoonallinen asuste, jonka pystyy kiskaisemaan päälle helposti jopa aamuhorroksessa.
Laukku tarttui silmään kun olin tekemässä haastattelua Yesterday Once Moren osastolla. Aito 50-luvun nahkalaukku muitutti hämmästyttävän paljon sitä laukkuja, jota ihailin eräällä tuttavallani eilisillan pippaloissa. Hinta oli hämmästyttävän halpa: 35 €. Liike on Vaasassa, mutta nettikauppa näyttää toimivan.
Vyö oli vanhalta tuttavuudeltani First Crushilta. Pieni helsinkiläisfirma valmistaa vanhoista kuvista, kartoista ja nuottipapereista sekä kierrätetystä nahasta vaatteita ja asusteita. Ostin heidän laukkunsa viime keväänä ja jopa tuppisuusuomalaiset ovat tulleet ihastelemaan sitä. Hinta on aika suolainen, 45 €, mutta ekologisuus yhdistettynä käsityötaitoon on sellainen, johon voi panostaa.
Korvakorut ovat uusiotuotantoa, vaikka sopivat hyvin vintagehenkeen. Hinta oli vain 10 € ja kaupan nimi Käpylehmä. En löytänyt siitä mitään lisätietoja, mutta tekijöillä oli aika hyviä koruideoita, joita ajettelin törkeästi hyödyntää.
Seuraa blogiani Bloglovinin avulla
Voi voi, mitä ihania löytöjä. Mahtava tuo laukku! PItääpä käydä kurkkimassa kaupan nettisivuille. Oliskohan niillä oikein kivijalkamyymälää? Sinnehän ei olisi tästä pitkä ja kun tulee Vaasassa muutenkin kuukausittain käytyä.
VastaaPoistaRaastuvankadulla on kuulemma. Mun mielestä oli aika edullista tavaraa, käy ihmeessä.
VastaaPoista