keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Rannekoru kolikoista


Kävin lomailemassa Norjassa ja sieltä lompakkoon jäi muuta paikallinen kolikko. Ne ovat sinänsä arvottomia, mutta aika vekkuleita, sillä kolikkojen keskellä on reikä. Aloin miettiä, mitä näistä saisi aikaan ja päädyin tekemään itselleni "matkamuiston".

Koska kolikko olo kiiltävä itsessään, valitsin sen pariksi arkisemmat puuhelmet. Langan päättäminen ei ollut yhtä helppoa, koska mielikuvani korussa oli nahkahihna. Nahka ei jousta, joten rannekoruun olisi pitänyt hankkia lukko. Rannekorujen lukoista kokemukset ovat huonoja, sillä niitä ei saa itse kiinni ja lukko päätyy aina kämmenselän puolelle. Lopuksi päädyin kumilankaan, joka joustaa ja koru on helppo pukea. Huono huono puoli on, että lanka venyy ajan kanssa.

Ryhdyin kokeilemaan eri vaihtoehtoja korun kokoamiseksi ja päädyin tekemään sen kolmessa osassa niin, että jokainen osa alkaa ja loppuu kolikolla. Lankoja oli neljä: reunimmaiset kulkivat suoraan ja keskimmäiset ristikkäin. Aloitin jokaisen palan ottamalla kaksi lankaa ja pujottamalla kolikko niiden puoleenväliin. Sen jälkeen käytössä oli neljä lankaa, joihin pujotin helmet. Päästyäni toiseen päähän kiinnitin kolikon ja pujotin langat takaisin puoleenväliin. Kiinnitin päät litistyshelmillä ja lähetin pienen rukouksen yläilmoihin, että tämä riittää pitämään korun koossa.

 Korusta tuli aika mainio ja sain eräältä tuttavalta heti pyynnön tehdä hänen matkakolikoistaan samantyylisen rannekorun.

  • Aika: Jos ei lasketa pähkäilyyn mennyttä aikaa, niin ehdin katsoa pari dokumenttia, missä kerrottiin tieteellisesti jälleensyntymästä, telepatiasta ja ruumiista irtautumisesta. Aika uskomattomia juttuja, mutta miksi jokin olisi mahdotonta, jos emme vielä pysty selittämään sitä tieteellisesti?
  • Tarvikkeet: 3 reikäkolikkoa, kumilankaa ja puuhelmiä. Pari litistyhelmeä kiinnitykseen.

lauantai 22. lokakuuta 2011

Virkatut hihat sydänkorulla

Minulla oli varastossa kerä villasukkalankaa, mutta villasukkia on sen verran runsaasti, että päätin tehdä siitä jotain muuta. Käytän paljon arkenakin mekkoja, mutta talvella ongelmana on niiden hihattomuus: jos päälle pukee villatakin, mekon muoto jää piiloon ja keskivartalosta tulee tanakan näköinen. 

Halusin päästä helpolla ja muistin salomoninsolmun. Siinä neulos on niin löysää, että  hiha valmistuu melkoisella vauhdilla. Tekniikka ei ole myöskään kovin vaikea.

Tein hihojen yläosan toisesta puolesta pidemmän kuin toisesta, että se kaartuu paremmin käden muodon mukaan. Raunaa piti jotenkin vahvistaa, joten päätin ommella siihen kangasreunuksen. Tässä kohdassa kärsimättömyyteni tuli taas esiiin: en jaksanut vaihtaa lankaa, jonka vuoksi se erottuu kankaasta aika selvästi. Olin myös summamutikalla mitannyt väärin hihan ympäryksen ja jouduin tekemään jatkopalan. Täytyy myöntää, että pienellä viitseliäisyydellä kangasreunuksista olisi tullut paljon kauniimpi.

Suurin ongelma oli kiinnitys, sillä yksi lankarulla ei riittänyt selkäosan tekemiseen. Mielessäni alkoi hahmottua tyylitelmä historiallisessa elokuvassa näkemästä haarniskahihojen kiinnityksestä: siinä nahkaremmit kiinnittivät käsiosat yhteen. Marssin rautakauppaan ja pyysin tavallista ketjua. Ostin kaksi palaa, mutta tehdessäni päädyin laittamaan ketjun vain selkäpuolelle. Koska ketju pitää saada tarvittaessa pois, kiinnitin sen s-koukuilla metallirenkaisiin. Valitettavasti s-koukku oli liian paksu, joten jouduin laittamaan renkaat sopiviin kiinnityskohtiin. Ketjua ei voi siis säätää, kuten olin ensin ajatellut.

Koska metalliketju on aika tylsä "koruelementti" kiinnitin puoleenväliin erääsn laukkuni vetoketjussa aikoinaan olleen sydänkorun.

  • Tarvikkeet: Lankakerä (Novitalla on kivoja monivärisiä), virkkuukoukku (kokoa 4), ½ metriä ketjua, 2 s-koukkua, koriste ja metallirenkaita sekä pihdit niiden käsittelyyn.
  • Aika: Kolme jalkapallo-ottelua sekä Hercule Poirot -elokuva Kellot. Yksi lauantaiaamu ketjua ja koukkuja etsien, saapuminen kotiin ja lähtö takaisin rautakauppaan (unohdin sinne juuri metalliskeräyksestä löytämäni hienon tarjottimen) sekä toinen saapuminen kotiin ja tunnin kestänyt pihtien etsintä. Tämän rumban jälkeen ketjun valmistukseen meni vain parikymmentä minuuttia.

tiistai 18. lokakuuta 2011

Kukkaro kansallispukukankaasta

Kun tulin kotiin maanantaina, siellä odotti iloinen yllätys, olin voittanut Oprikan Rovaniemen kansallispukukankaasta tehdyn kukkaron! Tarina juontaa alkunsa viime kesään, jolloin kiersin työn puolesta etsimässä maaseudulta mielenkiintoisia pysähtymiskohteita. Sain vinkin Oprikasta eräältä kollegalta ja yritin soittaa sinne edellisenä päivänä sopiakseni haastatteluajan. Kukaan ei vastannut puhelimeen, mutta koska Marttila oli matkan varrella, päätimme kuvaajan kanssa kokeilla onneamme. Oprikan Mirka Laine-Pietilä tuli avaamaan oven melko aamuisissa tunnelmissa, sillä liike oli sinä päivänä suljettu. Kerroimme ketä olemme ja Mirka lupasi meille haastattelun. Koska kyse oli videosta, menimme lounalle (todella huonon palvelun paikalliseen) ja annoimme Mirkalle mahdollisuuden ehostautua. Haastattelun jälkeen kuvaajan ottaessa insertkuvia, kiertelin myymälässä ja satuin näkemään Vihreän kolmion Taidepassi-kilpailun. Täytin lapun ja unohdin koko jutun. Myöhemmin hieman harmittelin, etten ostanut mitään Oprikasta, sillä pidin Mirkan ideasta käyttää perinteistä kuosia moderneissa käsitöissä. Lady Fortuna ilmeisesti kuuli tämän... kiitos!

P.S. Tekemämme haastattelu Oprikasta löytyy täältä. Jos satut olemaan Marttilan lähellä (tai et edes tiedä missä se on) ja mietit mitä siellä voit tehdä, lue koko juttu tästä.

perjantai 14. lokakuuta 2011

Kissakorulla kruunatut sukat

 
Käydessäni viime viikolla Norjassa kiertelin vaatekauppoja hieman tavallista syvällisemmin ja löysin sukat, joiden varressa oli irrotettavat rusetit. Siitä sain idean: miksi korut pitäisi olla aina kaulassa, käsissä tai korvissa? Nykyään on muodikasta käyttää paksuja sukkia jopa korkkareiden kanssa, joten miksei sukanvartta voisi hieman modifioida?

Muistin erään rintakorun, jonka tein viime syksynä. Korulla on ollut aika vähän käyttöä, koska se on aika näyttävä, mutta sukan varressa se näytti juuri sopivan kokoiselta. Päälle vielä yksivärinen musta mekko, sinistä kynsilakkaa ja samansävyinen laukku...

Koriste oli aika yksinkertainen tehdä. Taittelin palan sinistä ja valkoista nauhaa tyylitellylle rusetille. Halusin korun näyttävän hieman palkintonauhalta, joten päätin laittaa korun keskustaan eläinhahmon.

Valitsin siihen kuvan rakkaasta entisestä kissastani Leopoldista. Kuvassa Lepa istuu ylpeänä kiipeilypuun päällä ja ryhdistä päätellen hän on tehnyt jotain suurta (todennäköisesti käynyt pissimässä sänkyyn, mutta sankariteko sekin...). Vaikeinta oli printata kuva niin pienenä, sillä vaikka alla oli valokuvapaperi, kuva meinasi tuhriintua. Kiinnitin sen joskus askartelukaupasta ostamaani kännykkäkorun pohjaan. Pakettiin kuului pohjan lisäksi kaksipuolinen teippi ja muovi, joka laitetaan kuvan päälle. Sitten vain langalla osat yhteen ja taakse hakaneula.
  
  • Tarvikkeet:  Sinistä nauhaa 30 cm, valkoista 15 cm, korupohja, kuva, hakaneula, neula ja lankaa. Sopivan paksut sukat.

  • Aika: Tämän tekemisestä on sen verran aikaa, etten muista tarkasti, mutta luulen että yksi ilta siinä meni.
    Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

      keskiviikko 12. lokakuuta 2011

      Kuulokkeet pehmusteella

      Löysin Tynnyrin pohjalta -blogin ja siellä oli tehty virkkaamalla pehmusteet kuulokkeille. Todella hyvä idea!


      maanantai 10. lokakuuta 2011

      Huivi haarukkamenetelmällä













      Tämä huivi näyttää työteliäältä ja vaikealta, mutta se on pelkkää silmänlumetta. Oikeasti se on tehty idioottivarmalla haarukkapitsimenetelmällä, joka vaatii vähän vaivaa verrattuna lopputuloksen näyttävyyteen.

      En ole kovin pitkäpinnainen ihminen, mutta sain tehtyä huivin loppuun liittämällä uuden suikaleen vanhoihin heti kun se tuli valmiiksi. Näin huivi näytti edistyvän jatkuvasti eikä tullut sitä lannistavaa vaihetta, jossa kaikki paitsi suklaansyöminen on turhaa.

      Haarukkapitsiin tarvitaan langan lisäksi virkkuukoukku ja u-kirjaimen muotoisen kehikko. Kävin Novitan Lankadelin muutaman tunnin kurssin viime keväänä (niitä taidetaan järjestää myös tänä syksynä) ja hintaan kuului tuo rauta ja muut perustarvikkeet. Niitä voi ostaa samasta paikasta erikseen ja tekniikkaa voi opetella myös itse tässä osoitteessa.

      "Pitsiä" syntyy leveälti ja nopeasti vaikka television edessä. Viimeistelin pitsisuikaleet simpukan muotoisiksi tekemällä sille reunat: 7 ketjusilmukkaa, 7 ensimmäistä pitsin lenkkiä kiinni toisiinsa niin että väliin tehdään aina 3 ketjusilmukkaa ja seuraavat seitsemän yhdistetään samaan silmukkaan. Sama kuvio toistetaan toiselle puolelle, mutta päinvastaisessa järjestyksessä. Eli silmukoiden määrä pitää olla jaollinen seitsemällä. Tosin mulla oli nuo määrät vähän sinne päin ja niputin niitä aina lopussa yhteen niin, että jako toteutui.

      Periaatteessa huivissa jokainen kierros pitäisi olla kaksi "simpukkaa" toista pitempi, mutta jotenkin onnistuin tekemään liian pitkiä ja välillä liian lyhkäisiä suikaleita. Korjasin mokani tekemällä jatkopalan. Koska huivin kuvio ei ole selkeä, ei ole juurikaan väliä, jos ja kun virhearvioita tulee (varsinkin kun katsoo tarpeeksi jännittävää leffaa).

      Kun olin tyytyväinen huivin kokoon, ompelin talvitakkini varanapin huivin reunaan, että voin pitää sitä olkapäillä tai napin avulla lyhentää niin, että saan siitä kaulahuivin. Vastakappaleena toimii mikä tahansa huivin oma reikä.

      Tarkkasilmäiset huomaavat, että napissa on kuva. Se on minusta ja poikaystävästäni otettu herkkä pusukuva, jonka kokeilumielessä painoin kankaalle ja liimasi nappiin. Siitä piti tulla ensin rintakoru, mutta se sopii tähän paremmin.

      Tulostin kuvan peilikuvana paperille ja käytin vanhaa lakanakangasta sekä Picture this-liimaa (löytyy mm. Hobby Pointista). Lopuksi tavallista huonekalulakkaa pintaan ja se oli siinä.

      • Tarvikkeet: Kaksi kerää lankaa, virkkuukoukku, haarukkapitsikehikko, yksi valokuva, nappi, Picture this -liima. 
      • Aika: Yksi punaviininhuuruinen "marttakerhoiluilta" ystävän kanssa sekä True Bloodin ensimmäinen tuotantokausi. 
          Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

              sunnuntai 2. lokakuuta 2011

              Ihanat vintagelöytöni

              Sisälläni asuu neiti, joka tykkää laittautua nätiksi. Valitettavasti kovempaan ääneen pääsee aina se pragmaattinen käytännön ihminen, joka ei halua näyttää koipeaan kun sukkahousuissa on kuitenkin reikä ja reidessä sänki. Myöskään kadulla liukastelu korkokengillä ei tule kysymykseen: eihän niillä pääse edes kunnolla juoksemaan ratikkaa kiinni.

              Olenkin panostanut helppoihin nättiytymiskeinoihin. Kävin tänään työtehtävissä Helsingin Vintage-messuilla, mutta kun työt oli tehty, lähetin mieheni/kuvaajani kotiin ja kiersin kojut vielä kerran. Mukaan tarttui muutama kaunis, persoonallinen asuste, jonka pystyy kiskaisemaan päälle helposti jopa aamuhorroksessa.

              Laukku tarttui silmään kun olin tekemässä haastattelua Yesterday Once Moren osastolla. Aito 50-luvun nahkalaukku muitutti hämmästyttävän paljon sitä laukkuja, jota ihailin eräällä tuttavallani eilisillan pippaloissa. Hinta oli hämmästyttävän halpa: 35 €. Liike on Vaasassa, mutta nettikauppa näyttää toimivan.

              Vyö oli vanhalta tuttavuudeltani First Crushilta. Pieni helsinkiläisfirma valmistaa vanhoista kuvista, kartoista ja nuottipapereista sekä kierrätetystä nahasta vaatteita ja asusteita. Ostin heidän laukkunsa viime keväänä ja jopa tuppisuusuomalaiset ovat tulleet ihastelemaan sitä. Hinta on aika suolainen, 45 €, mutta ekologisuus yhdistettynä käsityötaitoon on sellainen, johon voi panostaa.

              Korvakorut ovat uusiotuotantoa, vaikka sopivat hyvin vintagehenkeen. Hinta oli vain 10 € ja kaupan nimi Käpylehmä. En löytänyt siitä mitään lisätietoja, mutta tekijöillä oli aika hyviä koruideoita, joita ajettelin törkeästi hyödyntää.



              Seuraa blogiani Bloglovinin avulla