Tämä huivi näyttää työteliäältä ja vaikealta, mutta se on pelkkää silmänlumetta. Oikeasti se on tehty idioottivarmalla haarukkapitsimenetelmällä, joka vaatii vähän vaivaa verrattuna lopputuloksen näyttävyyteen.
En ole kovin pitkäpinnainen ihminen, mutta sain tehtyä huivin loppuun liittämällä uuden suikaleen vanhoihin heti kun se tuli valmiiksi. Näin huivi näytti edistyvän jatkuvasti eikä tullut sitä lannistavaa vaihetta, jossa kaikki paitsi suklaansyöminen on turhaa.
Haarukkapitsiin tarvitaan langan lisäksi virkkuukoukku ja u-kirjaimen muotoisen kehikko. Kävin Novitan Lankadelin muutaman tunnin kurssin viime keväänä (niitä taidetaan järjestää myös tänä syksynä) ja hintaan kuului tuo rauta ja muut perustarvikkeet. Niitä voi ostaa samasta paikasta erikseen ja tekniikkaa voi opetella myös itse tässä osoitteessa.
Periaatteessa huivissa jokainen kierros pitäisi olla kaksi "simpukkaa" toista pitempi, mutta jotenkin onnistuin tekemään liian pitkiä ja välillä liian lyhkäisiä suikaleita. Korjasin mokani tekemällä jatkopalan. Koska huivin kuvio ei ole selkeä, ei ole juurikaan väliä, jos ja kun virhearvioita tulee (varsinkin kun katsoo tarpeeksi jännittävää leffaa).
Tarkkasilmäiset huomaavat, että napissa on kuva. Se on minusta ja poikaystävästäni otettu herkkä pusukuva, jonka kokeilumielessä painoin kankaalle ja liimasi nappiin. Siitä piti tulla ensin rintakoru, mutta se sopii tähän paremmin.
Tulostin kuvan peilikuvana paperille ja käytin vanhaa lakanakangasta sekä Picture this-liimaa (löytyy mm. Hobby Pointista). Lopuksi tavallista huonekalulakkaa pintaan ja se oli siinä.
- Tarvikkeet: Kaksi kerää lankaa, virkkuukoukku, haarukkapitsikehikko, yksi valokuva, nappi, Picture this -liima.
- Aika: Yksi punaviininhuuruinen "marttakerhoiluilta" ystävän kanssa sekä True Bloodin ensimmäinen tuotantokausi.
Tämähän on huomattavasti parempi kuin se ala-asteella virkkaamas sipulipussi :)Tämä on enemmän ku hieno!
VastaaPoistaKiitos! Sipulipussi oli tosiaan katastrofi eikä oksennuksenvihreä väri auttanut asiaa :)
VastaaPoistaIhana työ!:) Itse olen aina halunnut kokeilla haarukkapitsiä, mutta ei ole ollut ketään joka opettaisi mulle ihan perusjuttuja. :)
VastaaPoistaNovitan Lankadeli pitää Helsingissä aika edullisia kursseja. Tämän syksyn kurssi näyttää olevan jo ohi, mutta varmasti keväällä pidetään uusi. Ohjelma löytyy osoitteesta http://www.novita.fi/index.php?cms_cid=93098
VastaaPoista