sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Rusettikaulus toppiin

Kävin jälleen hieman tekemässä löytöjä Valtterilla. Yksi näistä oli puolella eurolla hankittu naisten kyvt pitsipaita. Malli oli väärä ja kokokin liian pieni, mutta materiaalin keveys viehätti.

Muutosleikkiin joutui viime kesänä hankkimani toppi. Se oli kiireostos alennusmyynnistä, enkä ehtinyt hyppimään niin kauaa sovituskopissa, että olisin huomannut kaula-aukon valahtavan melko alas. Myös malli ei ollut paras mahdollinen: vatsan seudulle tarvittavat sentit korreloivat huonosti yläosan kanssa. Eli ensimmäisenä vedin paidan kummastakin sivusta saumaa hieman kireämmäksi rinnan kohdalla, että asettuu paremmin. Kuten kuvasta huomaatte, liitoskohtaan jäi hieman lösöt "pussit". Onko ideoita, miten uuden ja vanhan sauman yhdistäisi kauniimmin?

Kaula-aukon korottamiseen sopi hyvin kirpparilöytöni hihapala. Leikkasin samasta paidasta myös vyöpalan irti ja tein siitä rusetin. Käytin apuna lankaa, sillä en osaa tehdä kaunista rusettia. En löytänyt myöskään mitään YouTube-opetusvideota, jossa ei olisi käytetty apuna rautalankaa jne. Saa vinkata, jos olette tällaiseen törmänneet.

Koska kaulukseen jäi hieman ruma jälki ompelusta (mulla ei oo olemassa kovin hyvää lankavarastoa), otin vielä kolmannesta paidasta (jota  olen hyödyntämässä yhteen toiseen projektiin) kauniin värisen nauhan ja ompelin sen kauluksen päälle. Tässä päätin kokeilla hieman koristeellisempaa pistotyyliä.

Kun olin valmis, tajusin, että tämä oli se resorin tekemiseen tarkoitettu pisto. Hieman se kiristää, mutta ei niin, että sitä päälle pantaessa huomaisi.  No taas noviisi oppi jotain uutta.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti