Täydellinen sormus hopealangasta

Yksi parhaan ystävän parhaista ominaisuuksista on, että hän osaa ostaa aina lahjoja, joita toivoisit poikaystävän ymmärtävän sinulle hankkia (onneksi poikaystävä korvaa tämän puutteen muilla avuilla).

Sain ystävältäni tuliaisiksi Turkista upean sormuksen. Kaunista käsityötä, joka sopii nakkisormiini kuin valettu! Olen pari päivän ajan tutkinut tekniikkaa ja todennut sen verrattain yksikertaiseksi: kahden paksumman hopealangan ympärille on kääritty ohuempaa lankaa. Täydelliseksi sen tekee herkkä muotokieli ja kuvioiden tasapaino.

Kuka osaa tehdä hopeakoruja, ottakoon tästä mallia!

Paljettimekko ystävälle

Sain ystävältäni toimeksiannon hieman entrata hänen mustaa perustunika/mekkoa. Sen rinnus oli liian antava ja yleisilme arkinen.

Mekko odotti inspiraatiota melko kauan, sillä poimutukset tekivät kuvioinnista tavallista haastavamman. Romurasiassani odotti myös exältäni saatu kaulakoru, jota en ole koskaan käyttänyt. Se on liian pitkä eikä oikein muutenkaan tyyliseni.

Hän oli mukava mies, mutta lahjojen ostaminen ei oikein luonnistunut: samana jouluna tuon kaulakorun kanssa sain häneltä punaisen salaatinkastikkeen sekoittimen, jonka kyljessä oli reseptejä ranskaksi. En ole keittiöihmisiä enkä käytä salaatissa kastiketta, inhoa punaista väriä enkä osaa ranskaa.

Koru oli siis koottu paljeteista, jotka nyt ompelin valkoisen helmen kanssa mekkoon kiinni. Aika kova hommahan siinä oli laittaa jokainen yksittäin kiinni. Kiersin koko kaula-aukon ja laitoin olkapäille kuusi eripituista riviä. Onneksi näihin yksinkertaista työtä vaativii käsityöhetkiin voi valita puolikiinnostavan elokuvan!

Patrona, uusi suosikkiravintolani

Kun kerta olen kertonut varpaankynsistäni, on luontevaa siirtyä vajaa metri ylöspäin kohti vatsalaukkua. Eli metsään mennään blogin alkuperäisen idean suhteen, mutta kun uusi lempiravintola löytyy, ei sitä voi olla mainostamatta.

Eli huomasin pari viikkoa sitten, että Annankadulle on avattu meksikolainenravintola nimeltä Patrona. Pari iltaa sitten päädyimme testaamaa paikkaa poikaystäväni kanssa. Näyttää siltä, että vähäisestä mainostuksesta huolimatta moni muukin on sisään eksynyt ja hyväksi todennut, sillä hädin tuskin saimme pöydän, vaikka oli normaali arki-ilta.

Kun pitkän odottamisen jälkeen saimme pötyä pöytään (jopa alkuruokaa joutui odottamaan melkein tunnin), oli jokainen suupalallinen sitä edeltäneen mahamurinan aiheuttaman tuskan arvoinen! Uskomattoman täyteläisiä makuja, jotka saivat Helsingin (tex)mex-paikat vaikuttamaan halvoilta kopioilta. Ruokalistalla oli käytetty mielikuvitusta ja drinkkilista oli laaja. Guacamole maistui paremmalta kuin koskaan ennen, tortillat

muultakin kuin jauholta ja sörsselit täydensivät hienosti toisiaan.

Henkilökunta oli suurammaksi osaksi aitoja latinoja ja sisustus epäsuomalaisen rohkea. Parin kolmen tunnin ajan tuntui siltä, että olen vihdoin oikeasti päässyt matkustamaan Meksikoon.

Merkityksellinen avainnauha

Äitini tilasi minulta avainnauhan. Koska kyseessä on virastotyö ja äidilläkin muutama vuosi enemmän ikää kuin minulla (luonnollisesti), päätin pitäytyä hieman vaatimattomammassa versiossa. Vastapainoksi piilotin sekaan erilaisia merkityksellisiä koruja.

Ylimmässä kuvassa on muistutus, että pienet teot kantavat pitkään hedelmää. Haastattelin kerran Kalahari Spa -sarjan luojaa, eteläafrikkalaista Carina Franckia.

Hänellä eettisyys kuuluu kaunpankäyntiin. Valkoiset levyt helmien keskellä ovat Kalaharin autiomaassa asuvan Khoi San -heimon naisten tekemiä. He hiovat "helmiä" strutsin munankuorista ja saavat lisätuloja perheelleen.


Keskimmäinen on ex-anoppikokelaan antamasta rannekorusta. Vietimme hauskan joulun yhdessä ja äitini mieltyi kovasti tähän eteläsaksalaiseen rouvaan. Pieni muisto siis tästäkin ajasta seuraa avainnauhassa.

Viimeinen on Jordaniasta. Olimme äidin kanssa yhteisellä Punaisen meren risteilyllä pari vuotta sitten valmistumiseni johdosta. Sen jälkeen olemme tehneet joka vuosi yhteisen pitkän ulkomaanreissun.

Kokeilussa Salon effect -kynsitarrat

Harvemmin bloggaan kauneudesta, mutta nyt on pakko esitellä mun kesäiset varpaankynnet. Ja kyllä näidenki tekeminen todella täytti tuunauksen tunnusmerkit...

Kyse on siis Sally Hansenin Salon effect -kynsitarroista. Koska läpyskät on tarkoitettu sormien kynsille, jouduin hieman leikkaamaan niitä sopivamman kokoisiksi.

Kiinnitys oli yllättävän helppoa: kalvot pois kummaltakin puolelta, tarra kynnen pintaan, vähän painamista appelsiinipuutikulla ja viilalla ylimääräiset pois!

Kävin varpaat läpi vielä sormilla painellen. Olen testannut niitä jumpassa ja töissä, eikä lakkapinta ole lähtenyt mihinkään. Paketissa luvataan kymmenen päivän kestoa, mutta varpaissa todennäköisesti pysyy ainakin tuplat.

Sain jokaisesta tarrasta kahteen kynteen, joten näitä jäi vielä runsaasti kesää ajatellen (paketissa on periaatteessa kahta käyttökertaa varten). Pikkuvarpaani on niin pieni, että jätin sen suosiolla ilman tarraa.

En ole varma, ovatko nämä jo kaupassa, mutta muistaakseni kyse on kausituotteesta. Eli näitä täytyy hamstrata varastoon. Hinta oli paketilla n. 12 €.

Muistoista tehty rannekoru

Tämä idea on muhinut jo pitkään. Halusin korun, johon voin sisällyttää muistoja vuosien varrelta. Nuorena ainot korut, joita käytin, oli ohut hopeinen ketju ja siinä riipus sekä hopeinen sormus (koska minulla on paksut sormet, olen yleensä pitänyt vain yhtä tai kahta rengasta). Koska pidin riipusta ja sormusta koko ajan, niihin liittyy paljon muistoja.

Koska olen aikamoinen harakka, halusin koruun näyttävyyttä. Sormukset ja riipukset ovat aika painavia, joten painavien helmien lisäksi laitoin koruun kevyitä muovihelmiä.

Oikeassa yläkulmassa oleva riipus taitaa olla ensimmäisiä korujani. Sen ikä on tällä hetkellä yli 15 vuotta. Kauas ei myöskään jää oikean alalaidan kauriskoru. Nuorena horoskooppi kiinnosti, nykyään hymähtelen hyväntahtoisesti lehtien ennustuksille.

Saman kuvan sormus on muisto ex-poikaystävästäni. Hän osti sen kun meillä tuli viisi vuotta täyteen. Hieman katkeransuloinen muisto, sillä seuraavaa täyttä vuotta emme päässeet edes lähelle.

Pääkuvan iso riipus on rihkamaa Pariisista vuodelta 2005. Se taisi aloittaa aikoinaan "harakkakauteni", joka siis ei ole loppunut vieläkään. Iso sydän on parhaalta kaveriltani, norjalainen kolikko muistuttaa nuoruuden ihastuksestani.

Koru on iso ja näyttävä, mutta se on tarkoitettu jokaipäiväiseen käyttöön. Olen nimittäin tullut siihen päätelmään, että on tuhlausta hankkia tai tehdä kauniita koruja, ja odottaa sitä erikoistilannetta, jolloin sitä voi käyttää. Tänään on se erikoispäivä, ja niin on muuten huomennakin :-)

Valitettavasti se kaikkein rakkain riipus puuttuu korusta, sillä hukkasin sen jo yli kymmenen vuotta sitten Ikaalisten kylpylään. Siinä oli naisen hopeinen käsi, joka piti sormissaan oranssia kiveä. Vielä tänäkin päivänä muistan tarkasti mitä se näytti ja olisi valmis maksamaan aika paljon samanlaisesta. Ihan vain muistojen vuoksi.

Rintakoru vanhasta levynkannesta

Kun mies häipyy kaikkien uusista koruista ja vaatetuunauksista otettujen kuvien kanssa lähes viikoksi Lappiin, ei tyttöparalla ole muuta mahdollisuutta kuin kaivaa kaapinpohjalta jokin vanha projekti. Tämä on siis viime keväältä ja olisi jäänyt muuten laittamatta, ellen olisi kipeästi kaivannut päivitystä tänne.

Viime viikko oli siis ensimmäinen työviikkoni Kokemus Helsingissä. Alla painoi vielä edellisen viikon superpitkät työtunnit ja kolmen päivän läksiäiset. Kun perjantaina raahauduin töistä kotiin, eivät jalat meinanneet enää kantaa. Muistelin, että tämä ei ole eka kerta kuin uusi työ uuvuttaa ihan täysin.

Mutta takaisin rintakoruun. Tämä on siis vanha levynkansa, jonka skannasin oikean kokoiseksi ja painoin kankaalle. Näitä löytyy Lontoon Dover-shopista ostamastani Clipart-kirjoista. Heillä on kuulemma myös nettikauppa.

Takana on paksu huopa, ja mietin pitkään, miten reunat saa piiloon. Joulukortien sitomiseen käyttämäni nauha, siis sama jota käytin lettivillatakin hihoihin, sopi tähän loistavasti.