Olen jo vuosia tehnyt jouluksi kirjeen, jossa olen kertonut kuluneen vuoden kuulumiset, tähtihetket ja tulevaisuudensuunnitelmat. Kirjeellä haluan kertoa elämästäni myös niille, jotka eivät ole sinä vuonna niin kiinteästi siihen kuuluneet.
Jako on aina aika laaja ja tänäkin vuonna kortteja lähti 60 kappaletta. Se on paljon, mutta tämä on minun tapani valmistautua jouluun ja muistaa ihmisiä. En koskaan odota saavani takaisin samaa määrää kortteja enkä halua kenenkään stressaavan siitä, että he eivät ole laittaneet minulle korttia. Jokainen tekee joulun tavallaan, ja jos tästä traditiosta tulee jonakin vuonna ylimääräinen tuska, jätän sen väliin.
Kirje tulee aina itsetehdyn kortin välissä. Teemat ja värimaailmat vaihtelevat, oikeastaan vain kohopulveri pysyy :-) Tämän vuoden idea syntyi käsityömessuilla, kun löysin kivan leimasimen. Leimasin on muista vuosista poiketen vain tausta varsinaiselle koristeelle, eli kehikon avulla tehdylle kangaskukalle.
Kangaskukkien tekemiseen meni pari iltaa ja leimailuun yksi. Kirjeen kirjoittaminen ja "taittaminen" eli InDesignilla vääntäminen veivät yhteensä varmaan 3-4 iltaa.

Kuulostaapa hauskalta (vaikkakin työläältä :-D) idealta! Voisitko laittaa kuvaa siitä kirjeestä? Siis vaikka tekstit blurrattuna. Kiinnostaisi kovasti nähdä sen ulkonäkö, kun korttikin on noin upea! :-)
VastaaPoista60 korttiako sä lähetät vuosisttain?!? Siekora mikä homma, mutta on näitä sun kirjeitä aina kiva saadakin. Hyvää joulua!
VastaaPoistaKiitos Jenni! Idea on alunperin eräältä perheystävältä, joka laittoi meille kirjeen joka vuosi. Jalostin sitten hieman ideaa. Kirppu: lisäsin kirjeen tuonne jutun loppuun!
VastaaPoista