perjantai 24. elokuuta 2012

Vihreä mekko työmatkalle

Olen lähdössä työmatkalle Italiaan pomoni kanssa. Ongelma on, etten juurikaan tiedä, miten sinne pitäisi pukeutua. Sen verran olen saanut tietoa, että gaalavaatteita ei tarvitse olla eikä jakkupukua. Siisti mekko riittää. Italiassa on kuitenkin tällä hetkellä lämmintä 30 astetta ja kaikki siitit mekkoni ovat tummasävyisiä ja paksua kangasta.

On siis lähdettävä riskillä laukku täynnä kevyitä kesämekkoja. Päätin ottaa mukaan jokaiselle päivälle oman mekon (näin värikkäitä ei voi käyttää monena päivänä, koska ne erottuvat niin helposti joukosta), jota voi vaihtaa asusteilla juhlavammaksi ja arkisemmaksi. Tässä ensimmäinen:



Laukku vaihtuu illan suussa kevyempään versioon ja korot korkeammiksi, niissä ei ole mitään erityistä. Idea piilee värikkäässä kaulakorussa. Kun ostin sen aikoinani, samaan kauppaan kuului samat korut rintaneuloina. Kiinnitin kaksi niistä kengät remmeihin, jolloin samat värit ja teema toistuu päästä varpaisiin. Yksinkertaiset ruskeat kengät muuntuvat siis rintakorujen avulla tilaisuuteen ja asuun sopivaksi. 

Jos näyttää, että jo päivätilaisuudessa pitää olla fiini, otan kengät ilman kukkia käyttöön ja laitan kukat vasta illaksi. Pakkaan mukaan myös ruskean jakun, jota voi käyttää päivällä, jos pönötös iskee, ja ehkä illalla auringon laskun jälkeen terassilla...

2 kommenttia:

  1. Marjo, vihreä mekko on hyvä valinta Italiaan, onhan se samaa sävyä kuin Italian lipussa on. Loistavaa. Kevyttä, ei liian rentoa, ei paljastavaa, ei rantameininkiä - niillä pärjäät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa! Kun asiantuntija on tätä mieltä, niin voin lähteä hyvin mielin!

      Poista