Äitini tilasi minulta avainnauhan. Koska kyseessä on virastotyö ja äidilläkin muutama vuosi enemmän ikää kuin minulla (luonnollisesti), päätin pitäytyä hieman vaatimattomammassa versiossa. Vastapainoksi piilotin sekaan erilaisia merkityksellisiä koruja.
Ylimmässä kuvassa on muistutus, että pienet teot kantavat pitkään hedelmää. Haastattelin kerran Kalahari Spa -sarjan luojaa, eteläafrikkalaista Carina Franckia.
Hänellä eettisyys kuuluu kaunpankäyntiin. Valkoiset levyt helmien keskellä ovat Kalaharin autiomaassa asuvan Khoi San -heimon naisten tekemiä. He hiovat "helmiä" strutsin munankuorista ja saavat lisätuloja perheelleen.
Keskimmäinen on ex-anoppikokelaan antamasta rannekorusta. Vietimme hauskan joulun yhdessä ja äitini mieltyi kovasti tähän eteläsaksalaiseen rouvaan. Pieni muisto siis tästäkin ajasta seuraa avainnauhassa.
Viimeinen on Jordaniasta. Olimme äidin kanssa yhteisellä Punaisen meren risteilyllä pari vuotta sitten valmistumiseni johdosta. Sen jälkeen olemme tehneet joka vuosi yhteisen pitkän ulkomaanreissun.

Marjo, upea lopputulos. Pidän tuotteista, joilla on tarina. Tässä tarinoita oli monta. Ihanaa.
VastaaPoistaEn voi muuta kuin kompata Kaisaa. Upea! Tarinat on juuri niitä mitkä tekee joistain asioista merkityksellisiä. Rakkaita. Niitä tavaroita joita haluaa pitää mukanaan aina. Tämä on varmasti sellainen. Wau.
VastaaPoistaKaunis koru. Kiva ja monipuolinen blogi sulla:)
VastaaPoistaKiitos te ihanat ihmiset! Mulla oli alkuperäisenä ideana "kivojen muistojen rukousnauha" Eli sitä voi hipelöidä ja muistella kivoja ja tärkeitä asioita. Tekee hyvää työpäivän lomassa muistuttaa itseään, mikä työssä on tärkeää ja miksi työtä tehdään (no, että pääsee tyttären kanssa reissuun tietenkin :)
VastaaPoistaHuippukaunis ja ihania ajatuksia taustalla. Tällaista kantaa ihan eri mielellä, kuin kaupan "tusinatuotetta".
VastaaPoista