sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Laatikkopaita

Intiasta ostamani kankaat ovat poltelleet jo hetken aikaa käsissä, mutta ensin piti miettiä malleja ja hankkia yksivärisiä kankaita kaveriksi.

Tämä "laatikkopaita" oli hämmästyttävän helppo. Suuri Käsityö -lehden numerossa 2/2013 esiteltiin Catwalk-kopiona kiiltävä paita ja sain melkein raivarin kun kaavoja ei tuntunut löytyvän mistään. Sitten luin toisen kerran (tai ensimmäisen kerran kunnolla), että kaavat olivat esittelysivun pieni kuva, jossa oli kaksi lähes suorakulmiota: toinen oli hiha ja toinen loput paidasta.


Eli siis viivoitin käteen ja saumat yhteen. Yllätys tuli loppuvaiheessa, kun huomasin, ettei paita ollut niin pitkä kuin ajattelin. Päätin siis soveltaa ja laitoin kokoavan vyön vyötärön sijasta helmaan. Takaosan tein joustavasta satiinista, jota ostin Kurikan Kangassalongista. Kävin viikko sitten entisessä kotikaupungissani ja olin ihan pähkinöinä, kun pikkukaupungista löytyi parempi valikoima kankaita (ja ystävällisempi palvelu) kun Helsingin keskusta Eurokankaasta!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti