sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Kesäpipot kukkakoristeilla


Sain ystävältäni tehtäväksi koristella hänen pikkuistensa kesäpipot. Alkuperäinen suunnitelma oli tehdä pieniä kukkia ja neuloa ne kiinni pipon reunaan. Kun pitsiset pipot sitten tulivat postissa, ei idea enää toiminutkaan, sillä pinnasta olisi tullut liian levoton.

Sen sijaan aloin kokeilla virkkuukoukun kanssa, olisiko mahdollista tehdä kukat suoraan pipoon. Täytyy sanoa, että olen ylpeä pienen pipon ruusukuviosta: keksin sen ihan itse (varmasti joku on joskus keksinyt sen
jo aikaisemmin, mutta se ei ole tässä oleellista). Se oli loppujen lopuksi aika helppo: kolme ketjusilmukkaa, langan vienti pipon sisäpuolelle reiästä ja toisesta ulos virkkuukoukku apuna. Tätä kahden ympyrän verran ja kuvio muistuttaa ruusua.

Toinen kukka syntyi hieman samanlaisella tekniikalla, mutta "terälehdet" olivat suurempia ja keskellä oleva sykerö piti kiinnittää erikseen. Lopuksi koristelin reunat ja lisäsi toiseen pipoon vielä pari helmeä.

P.S. Isommasta kuvasta huomaa myös työn suurimman ongelman: isommassa pipossa oli pariton määrä pitsikuvioita, joten taakse jäi kahden ruudun "kalju" kohta (alimmainen pipo vasen reuna). 



2 kommenttia:

  1. Tässä käyttäjän (Telma 2v.) kommentti: Telman oma ihana pipo! :D Pipoa on pidetty sisälläkin, joten tästä on tullut selvästi lempparipipo. Hyvin on koristeet kestäneet välillä hieman kovempaakin menoa ja erilaisia leikkejä.

    Suurkiitos todella taitavalle ystävälle!

    VastaaPoista
  2. Ihana kuulla, että Telma tykkää! Nuorempi neiti ei varmasti vielä välitä, mutta tuon ikäinen lapsi kun ei ole lahjottavissa kehumaan :)

    VastaaPoista