
Löysin lempikenkäkaupastani Hakaniemen Derbystä espanjalaiset mokkakengät, joiden pehmeä pohjamateriaali antoi ymmärtää, että näillä kengillä voi edustamisen lisäksi myös kävellä. Ainoa ongelma oli, että vihreään mokkaan oli yhdistetty punaiset koristeet. En pidä punaisesta, mutta ostin kengät silti.
Tutkiessani kenkiä kotona oivals
Punainen lanka näkyi jonkin verran violetin alta, joten päätin peittää sitä hieman lisää pujottelemalla lankaan helmiä. Niiden avulla kenkiin tuli myös kolmiuloitteisuutta.
Laitoin aina kolme
Miettiessäni tähtikoristeen korvaamista pyörittelin mielessäni ideaa vaihdettavista koristeista. Tähden jäljiltä mokassa oli neljä reikää ja ne sattuivat olemaan juuri sopivalla etäisyydellä niin, että pystyin kiinnittämään niihin isokokoisen nepparin.
Halusin "vaihtopään" olevan juhlava. Poikaystäväni ehdotti sulkia, mutta en löytänyt mistään sopivia, joten päädyin tekemään paksusta nauhasta rusetin ja ompelemaan sen nepparin päälle.
Kuten ehkä osasitkin laskea, neppareiden kantaosaa meni yksi pari, kansipuolta kaksi, eli yksi kantaosa jäi yli. Laitoin sen talteen, että voin ehkä joskus hyödyntää näitä samoja koristeita jossakin muussa kengässä tai asusteessa. Vaikka samansävyinen laukku tai jotain...
- Tarvikkeet: Villalangan tähteet, kanava- ja pikkuneula, helmiä n 50 , 4 x nepparipari, 2 nappia, virkkuukoukku, onpelulankaa ja 1 m leveää nauhaa.
- Aika: Lauantai-ilta kolmen viinilasillisen kanssa, seuraa piti luomulaatuinen 35 South Wild Ferment Merlot. Aika voimakas, mutta ajoi asiansa. Yksi sunnuntai-ilta Hercule Poirotin seurassa. Kissa kyyhkyslakassa piti jännitystä yllä niin, että toisesta rusetista tuli hieman vino. Kukapa olisi uskonut, että se herttainen nuori nainen olisi vakooja ja murhaaja?
Tulipas niistä komiat! Kätsy idea tuo vaihdettava koristus. Sillähän saa uutta ilmettä tosi helposti! Kiva blogi! Rupian tätä tarkkailemaan. :)
VastaaPoista