Aikuisiällä ystävyyssuhteet pikku hiljaa jäävät taka-alalle. Tai näin olen kuullut väitettävän. Olemme yliopiston aikaisen ystäväporukan kanssa sotineet tätä "faktaa" vastaan tapaamalla säännöllisesti joka kuukausi ja viettämällä ainakin yhden viikonlopun yhdessä jossain päin Suomea.
Tapaaminen on yleensä ollut elokuun ensimmäinen viikonloppu, mutta aikataulujen vuoksi otimme varaslähdön. Tänä vuonna järjestelyt tulivat minun vastuulleni. Koska asumme levällään Tampere-Helsinki -radan varrella, päädyin vuokraamaan meille Maalla-paketin idyllisestä Keltaisesta Talosta. Pälkäneellä sijaitseva sisustuskauppa ja B&B tuli tutuksi viime kesänä, kun työn puolesta etsin anti-ABC-paikkoja ympäri Suomea.
Saimme käyttöön sisustuskaupan yläkerran, mikä oli laitettu viimeisen päälle maalaisromanttisesti. Settiin kuului tulokahvit leivonnaisella ja ihanan täyteläiset aamiaiset. Iltaisin grillailimme Keltaisen talon vehreässä pihassa. Lauantaina ohjelmaan kuului myös Kostian 1700-luvun markkinat, käynti Rönnvikin viinitilalla ja Suttisen Marjatila. Mukaan tarttui pullo Kamreeria (loistava karviaisviini) ja nokkoshunajaa.
Yksi meistä naureskelikin, että kun muistelee ensimmäisiä vuosia, juomien määrä on radikaalisti laskenut ja ruoan laatu samaa tahtia parantunut! Myös majoitukset ovat muuttuneet paremmiksi: ei enää täyteen ahdettua leirintäalueen mökkiä (tosin yksi meistä nukkui vapaaehtoisesti ulkona) vaan pehmeät sängyt ja kaunis sisustus. Mietimme jo silkkijakkujen ostoa ja viikonloppua Savonlinnan oopperajuhlilla ;)
Tässä muutama kuva ihanasta majoituspaikastamme!

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti