sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

7 x minä eli One lovely blog award

1. kerro linkin kera blogissasi, kuka lahjoitti sinulle tämän tunnustuksen.
2. kirjoita 7 random faktaa itsestäsi.
3. lahjoita tämä tunnustus 15:lle blogille/bloggaajalle.

Yleensä en puhu blogissani juurikaan omista asioistani, mutta teen nyt poikkeuksen. Mirppu The World under my Feet -blogista lähetti pyynnön minulle ja minäpä vastaan!

1. Lempiherkkuni on mätitahna-kananmuna-ruispalat. Kuulostaa lähes yhtä sairaalta kuin intohimoni lapsena sipuli-t-makkaraan. Tosin jälkimmäisestä luovuin kuin sain murskapalautteen sen hajusta seurakunnan päiväkerhossa.

2. Olen ottanut käyttökseeni vaikutteita kissoista: kun tykkään jostakin, minulle tulee mielihalua puskea toisen olkapäätä. Mikään ei myöskään lohduta niin kuin korvan takaa rapsuttelu.

3. Luulisi, että jokainen mies olisi onnellisen naisesta, joka ei valita pölypalloista. Valitettavasti luonto on rangaissut minua niin, että ryhdyn parisuhteeseen aina siivousfriikkien kanssa.

4. Virtuaalisydänten ryöstökäyttö Facebookissa saa näkemään punaista. Koiran kanssa tehty iltapissi ei ole <3 <3 <3

5. Olen 3-kymppinen, mutta rakkauteni fantasiakirjallisuuteen vain pysyy. Vampyyrit on jees, mutta kyllä ne on velhot, jotka rulaa!

6. Kirjoitan vaatteiden ja asusteiden tuunauksesta, mutta oikeasti olin se, joka sai käsitöistä seiskan, koska mokasin jo kaavoituksessa ja sukassa oli valmiiksi reikiä. 

7. Sanon yhtäkkiä kun tarkoitan nopeasti ja polkupyörässä on lesta. Kielipoliittisia valintoja, joista en luovu.
Ja haaste eteenpäin:


2 kommenttia:

  1. Hei Marjo, kiitos haasteesta, johon miettimisen jälkeen tartuin. Blogistani löydät 7 totuutta minusta. Ei mitään skandaaleja, ei lööppikamaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihani "faktoja"! Erityisesti tykkäsin tuosta sinun ilmaisustasi, kuinka työsi on kuin räätälöity sinulle. Se näkyy ihanasti asenteessasi.

      Poista