sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Pyykkipoikakukkaset

Ostin joulukuussa "joulurisun" eli pähkinäpuun oksan, johon kiinnitin kuusenkoristeita. Kevään kunniaksi koristelin risun uudelleen, nyt pyykkipoikakukkasilla.



Sain idean eräästä blogista, jonka nimen olen valitettavasti hukannut. Toteutus on kuitenkin helppo: ensin ruinataan poikaystävältä puisia pyykkipoikia (meillä ei ole tarvettta ripustella pyykkiä pyykkipoikien avulla, mutta hän käyttää niitä kuvauksissa pitämään ilmeisesti taustakangasta paikallaan), sitten pengotaan lankavarastoa ja lopuksi tehdään kukat ja lehdet.


Tein pari harjoitusversiota, että sain sopivan keväisen kukkasen. Mielessä taisi olla kirsikankukka. Sitten lehdet ja lopuksi keltainen "möltti" keskelle. Kaikki yhteen lehtien pitkällä langalla ja kiinni pyykkipoikaan. En halunnut liimata mitään, sillä ajattelin, että kesäksi voisi tehdä uudet kukat.

P.S. Jos jotain kiinnostaa, niin kukka syntyi näin: 8 ketjusilmukkaa, jotka sidotaan renkaaksi piilosilmukalla. Sitten 12 pylvästä, jotka sidotaan yhteen piilosilmukalla. Lopuksi 6 terälehteä kiinnityskohtana pylvään juuret (eli joka toiseen) tekniikalla silmukka, kaksi pylvästä ja silmukka.

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Bella Blush -koru (myyty)

Tässä taas yksi koru, jonka olen tehnyt myyntiin.

Tämä on vintagehenkinen kaulanauha, jossa olen yhdistänyt punaista, keltaista, oranssia, pronssia ja mustaa. Korussa on kolme riipusta, joissa kahdessa on kukka-aihe ja keskellä kaunis punaposkinen nainen, Bella Blush.


Helminä olen käyttänyt Swarovskin kristalleja sekä siemenhelmiä. Koru on hyvin kevyt, sillä kaulaosa on tehty punaisesta pitsinauhasta. Samaa nauhaa on pala myös riipusten toisella puolella, sillä koru pitää näyttää hyvältä, vaikka joku kuva-aihioista kiesahtaisi väärin päin.

Hinta: 25 e (+ postikulut)
Materiaalit: siemenhelmet, swarovskihelmet, musta ketju, pronssiaihiot ja -sudenkorennot.
Mistä saa: laita viestiä tänne.



keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Nyt saa sataa!


Vietin viime vuoden viimeiset tunnit Turussa. Olimme menossa saksalaisen ystäväni kanssa laivalle ja päätimme tankata ennen satamaa siinä keskustan isossa kauppakeskuksessa. Syömisen jälkeen lähdimme vahigossa väärään suuntaan ja päädyimme umpikujaan. Käännyimme takaisin ja silloin huomasin pienen kenkäliikkeen näyteikkunassa jotain todella söpöä...pilkulliset kumpparit punaisella rusetilla.

Minulla ei ole ollut koskaan kaupungissa käytettäviä tyylikkäitä kumppareita, joten tarvetta oli (silläkin hetkellä Turussa oli kadulla enemmän vettä kuin lunta). Kun myyjä esitteli vielä kumppareihin kuuluvan vedenkestävän laukun, olin myyty! Yksi syy, miksi en ole hankkinut ennemmin kumppareita, on se, että ne näyttävät niin urpoille takin ja käsilaukun kanssa (ainakin niiden, mitä minulla on).


Kengät ovat jääneet vähälle käytölle, koska alkuvuodesta oli ihan oikeasti pakkasta. Laukku on hieman hassu, joten sitä ei ole tullut käytettyä yksin.  Kaivoin ne esiin viime lauantaina ja sain heti kehuja useilta ihmisiltä. Nyt kun huomiseksi luvattiin taivaalta ämmiä ja äkeitä, nämä ovat kullanarvoiset!



sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Tähdet, tähdet...

Ystäväni oli tehnyt siskonsa tyttärelle hameita ja hän pyysi minua koristelemaan yhden niistä "rock-henkisesti". Tämä siis tarkoittaa rock-henkisesti alakoululaiselle eli ei mitään turhan rajua. No oikeastaan olisi ihan sama olisiko kyse alakoululaisesta tai aikuisesta, tehtävä vaati aika paljon miettimistä, koska itse olen enemmän kukkaa ja pitsiä -tyyppinen ihminen.


Lopuksi kaivoin varastosta yhden trikookankaan, leikkasin siitä tähtiä (ei muuten ole helppoa jos ei halua käyttää muottia eikä tehdä täysin symmetrisiä sakaroita) ja ompelin ne mekkoon helmillä. Toivottavasti on nyt tarpeeksi rock nuorelle leidille :-)



sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Punamusta vaijerikoru

Äiti tilasi minulta korun, jossa piti olla punaisia palluroita ja se piti olla lyhyt malli. En tietenkään pystynyt tekemään yksinkertaisinta vaihtoehtoa eli laittamaan punaisia palluroita nauhaan ja lukon päälle, vaan halusin hieman kokeilla kerrostusta.


Uudesta sovitusnukestani Emmasta oli tässä korvaamaton apu, sillä asetin helmet ja kivet oikeille paikoille sovitusnuken kaulan avulla. Täytyy sanoa, että minun mittoihini sopeutuneesta Emmasta on tullut lyhyessä ajassa paras käsityökaverini, vaikka hänen on kovin kovarintainen (eli jousto puuttuu kun yritän pujottaa hänen päälleen paitaa, joka menee minulle) ja lättävatsaisempi kuin minä.



keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Kirpun rock-mallisto

Blogini lukija Kirppu otti yhteyttä ja kertoi  opinnäytetyöstään, jossa hän oli tehnyt rockhenkisen asuste- ja vaatemalliston. Olihan sitä pakko käydä vilkaisemassa ja upeita olivat!

Oma suosikkini oli yllättäen tuolta korupuolelta. Tuo kaulakoru ei takuulla jää huomaamatta :-) Käy tutustumassa Kirpun mallistoon osoitteessa http://knirppupippuri.blogspot.fi


P.S. Käy sen jälkeen kertomassa mitä mieltä olet mallistosta täällä